Make your own free website on Tripod.com
Viikinkien ryöstöretket

Viikinkien retkien varsinaisia syitä ei ole saatu täysin selville, mutta luultavasti he aloittivat matkansa vaurastuakseen ja liikakansoituksenkin takia he saattoivat lähteä etsimään elintilaa itselleen. He matkasivat aluksi pienissä joukkioissa pienillä ja kevyillä aluksilla, jotka kulkivat erittäin matalalla. Niillä he pystyivät rantautumaan mataliinkin rantoihin sekä kulkea matalia ja kapeita jokia ylös. On myös mahdollista, että suomalaisia on lähtenyt viikinkien matkaan Itämerta kauemmaksi. Saagat esimerkiksi kertovat erään soturin olleen lappalainen. Viikingeillä oli aina aseet esillä, jotta he olisivat aina valmiina taistoon. He aloittivat ryöstöretkensä Englannin ja Irlannin rannikoilla ryöstäen rikkaita, mutta huonosti puolustettuja luostareita. Myöhemmin he alkoivat ryöstellä rannikkokaupunkejakin. Ensimmäisen varman ryöstöretken kohde oli Englannin Lindisfarnen luostari Northumbriassa, joka ryöstettiin 7. kesäkuuta vuonna 793. Englannin ja Irlannin jälkeen halut myös etelää kohtaan lisääntyi ja he matkustivat Espanjan rannikoille sekä Välimerelle satojen alusten laivueena. Viikingit pärjäsivät loistavasti hajanaisia eurooppalaisia maita vastaan, joiden puolustus oli erittäin heikko.

Viikinkien välien selvittelyt
Kunnia oli suuri osa viikinkien elämää. Kun miesten egot kohtasivat, he hoitivat välinsä useimmiten verisillä taisteluilla. Jotta jonkin näköinen kuri ja järjestys olisi säilynyt, järjestivät viikingit tarpeen vaatiessa kaksintaisteluja, jossa riidat selvitettiin. Tätä taistelumuotoa kutsuttiin nimellä Einvigi. Kyseisessä taistelussa ei ollut tuomaria eikä sääntöjä, mutta kuitenkaan suuri verenvuodatus ei ollut sallittua, koska jos perheenjäsen kuoli taistelussa, heillä oli oikeus syyttää toista osapuolta. Tämä johti yleensä kostoihin. Hillitsemään väkivallan määrää yhteiskunnassa, viikingit kehittivät uuden kaksintaistelumuodon, Hólmgangin. Taisteluun tuli säännöt ja uusia rituaaleja, mutta kyse oli edelleen kahden miehen kunniasta. He turvautuivat omaan voimaan ja henkilökohtaiseen onneen.

Sotataktiikat
Jos viikinkien vihollinen odotti jo rannalla, he käyttivät loistavasti pelkoa hyväkseen. Lohikäärmepäiset alukset, verenpunaiset purjeet sekä miekkojen että kirveiden kolina ja pelottomina pidettyjen viikinkien huudot pelästyttivät rohkeimmatkin viholliset. Viikinkien taistelutaktiikka oli tehdä yllätyksellisiä ja nopeita taisteluita, jotta paikallinen ruhtinas ei kerkiäisi kutsua paikalle suurta sotajoukkiota. Jos taistelun osapuolet olivat tasalukuiset, niin viikingit harjoittivat mies-miestä vastaan taktiikkaa, mutta jos vastustajalla oli suuremmat joukot, niin viikingit muodostivat ringin ja taistelivat hamaan loppuun asti.

Merellä viikingit pyrkivät valloittamaan ehjän laivan, koska eihän kalliilla laivalla tehnyt mitään merenpohjassa. He koettivat tappaa viholliset nuolilla ja keihäillä tai valloittamalla laivan yhdistämällä oman laivansa vihollisen laivan kylkeen. Näin syntyi iso lautta, jonka päällä voitiin käydä samanlaista taistelua kuin maallakin. Huonolla ilmalla taistoon ei käyty. Myös vetämällä kilpi salkoon, pystyttiin kertomaan olevansa haluton taisteluun.


Ryöstöretket Suomessa
Ikivanhaa idäntietä kulkeneet viikingit kulkivat Suomenlahden vesillä. Siinä samalla he tekivät kauppaa suomalaisten kanssa, tosin useasti retket päättyivät ryöstöretkiksi. Tämän takia suomalaiset alkoivat perustaa mäkilinnoja, joita kutsutaan myös linnavuoriksi. Sieltä vartijat pystyivät varoittamaan asukkaita merkkitulilla tai torvilla. Suurin osa mäkilinnoista sijaitsi Varsinais-Suomessa ja Etelä-Hämeessä. Novgorodilaisten lähteiden mukaan suomalaiset mäkilinnat olivat lähes mahdottomia vallata. Vihollisia vastaan käytettiin nuolia, keihäitä, kuumaa vettä, kiviä ja talvella linnakkeen reunat jäädytettiin vedellä liukkaiksi. Paras keino oli piirittää linnaa kunnes ruokavarastot loppuivat.

1000-luvun alussa viikinkien ryöstöretket ulottuivat Hämeeseen saakka, jonka takia Onkemäen Linnavuoren pako-ja hälytyslinna lienee rakennettu. Linnavuori oli luultavasti lappalaisten viimeinen tukikohta Vesilahdessa novgorodilaisia ja viikinkejä vastaan. Linnavuorelta oli näköyhteys Lempäälän Pirunlinnaan ja sieltä Hämeen muinaislinnaketjuun. On arveltu, että linnojen välillä olisi ollut edellä mainittu varoitusjärjestelmä, jossa käytettiin mm. merkkitulia. Siitä miten hälytys annettiin rannikon asutuskeskuksiin, on epävarmaa. Linnavuori ja Pirunlinna ovat luultavasti olleet myös Satakunnan ja Hämeen maakuntien rajalinnoja.


Normandian valloitus
Pohjoiset miehet eli normannit saapuivat Pohjois-Ranskaan 800-luvun lopulla ja alkoivat hallita kyseistä aluetta, jota nykyään kutsutaan Normandiaksi. Viikinkien sotataktiikka tehosi Ranskassa hyvin, koska viikingeille oli kerinnyt kasvaa jo raakalaisten ja armottomien tappajien maine. Se pelotti Ranskan kuninkaita, jotka joutuivat antamaan heille alueluovutuksia. Kaarle Yksinkertainen antoi normanneille ensimmäisenä alueen Seinen alajuoksulta vuonna 911, jotta viikingit olisivat lopettaneet ryöstelyn ja suojelleet Sisä-Ranskaa toisia viikinkejä vastaan. Vasta myöhemmin, viikinkien silloinen johtaja, Rollo kasvatti heidän alueensa nykyisen Normandian kokoiseksi. Viikingit säilyttivät hallitsijan aseman aina vuoteen 1204 saakka, kunnes Ranskan Filip II Augustus valloitti alueen takaisin Ranskalle. Tosin viikinkien herttuakunta oli aina vannonut nimellistä uskollisuutta Ranskan kuninkaalle. Viikingit lähtivät Normandiasta paljon myös valloitusretkille. He valloittivat Englannin vuonna 1066 ja lähettivät joukkojaan Sisiliaan ja Etelä-Italiaan, jotka perustivat valtioita sinne. Viikingit jättivät Normandiaan joitakin paikannimiä (esim. -torp, -tot-, -lund-loppuisia) sekä murteeseen muutaman lainasanan, tosin lähinnä vain merenkulkusanastoon.

Hyökkäykset Walesiin
Viikingit eivät koskaan asuttaneet Walesia samalla tavalla kuin Englantia tai Irlantia, mutta silti he saivat tuta viikinkien voiman. Irlannista lähteneet viikingit ryöstivät Walesia taukoamatta. Wales oli tuohon aikaan jaettu moniin itsenäisiin kuningaskuntiin, jotka kävivät jatkuvasti taisteluja keskenään. He eivät pystyneet vastaamaan uuteen merentakaiseen uhkaan.

Kuningas Rhodri Mawr (844-878 jKr.) ja Hywel Dda (900-950 jKr) pystyivät kokoamaan tarpeeksi suuren sotajoukon puolustamaan omia maitaan. Tämän takia viikingit eivät pystyneet hallitsemaan Walesia samalla tavalla kuin muita Brittein saaria. Myöhemmin Walesista tuli kristittyjen viikinkien pyhiinvaelluskohde.

Ensimmäinen varma hyökkäys Walesiin tapahtui 850 jKr., mutta jotkut tutkijat arvelevat viikinkien hyökänneen Walesista kirkkoon, joka sijaitsi Brittein saarilla, jo vuonna 795 jKr. Länsiwalesilaiset olivat yhteydessä viikinkeihin jo 835 jKr., kun he tekivät sopimuksen tanskalaisten viikinkien kanssa taistellakseen Anglo-Saksien kuningasta Ecgbertiä vastaan, joka oli alistanut Cornishin alueen omaan valtaan vuonna 823. Viikinkien ja walesilaisten liitto englantilaisia vastaan toistui uudelleen tulevina vuosina. Wales sai huomiota pohjoisilta merenkulkijoilta sen maantieteellisen sijainnin takia, sillä se sijaitsi Tanskan ja Irlannin välissä.

Walesin rannikkoalueet olivat jatkuvasti viikinkien hyökkäysten kohteena, koska ne olivat suhteellisen lähellä viikinkien siirtokuntaa Dublinia. Walesilaiset saavuttivat suuren voiton Irlantilaisia viikinkejä vastaan vuonna 1146 jKr., jolloin viikinkien kuningas sekä kaksi sotajohtajaa kuolivat. Walesilaiset saivat näin taisteltua oman maansa takaisin ja viikingit vähitellen lopettivat hyökkäyksensä Walesiin.


Irlanti
Ensimmäiset viikinkien hyökkäykset kohdistuivat Lounais-Irlantiin vuonna 795 jKr. Viikingit olivat saaneet jalansijan Lindisfarnen saaristossa vuoteen 807 mennessä, mutta he olivat kärsineet muutamat tappiot Norhtumbriassa ja Glamorganshiressä. Vuonna 811 he aloittivat äkillisen hyökkäyksen Länsi-Irlannissa, mutta kokivat ensin tappion, jonka jälkeen he polttivat Länsi-Irlannin 812. Vuosina 812-813 viikinkien hyökkäykset keskittyivät Lounais-Irlantiin. Vuonna 820 viikingit hyökkäsivät koko Irlannin rannikolle. 825 viikinkien ryöstöretket eivät enää keskittyneet rannikoille. Viikingit rantautuivat Wexfordin lahteen ja lähtivät marssimaan länteen ja alkoivat ryöstää luostareita.

Viikinkien hyökkäykset loppuivat hetkellisesti 831-832, kun viikingit yhdistyivät ja heidän johtajakseen tuli päällikkö Thorgeis, jolla oli näkemystä, kunnianhimoa ja onnea. Todennäköisesti Thorgeisin laivasto sai alkunsa viikinkien asutuksesta Skotlannista ja Island of Manistä.
840-luvulla viikingit aloittivat hyökkäykset sisämaahan purjehtimalla jokia pitkin. Hyökkäysten johtajana toimi norjalainen jaarli. Yksi kohteista oli, irlantilaisten tärkeä uskonnollinen kohde, Armaghin luostari, joka ryöstettiin kolme kertaa. Luostareihin hyökätessään he koettivat mahdollisimman nopeasti keräämään niin paljon rikkauksia kuin mahdollista ennen kuin irlantilaiset pystyivät vastaamaan hyökkäykseen. Vuonna 841 viikingit muodostivat ympärivuotisia leirejä Irlantiin. Leireissä pystyi keräämään joukkoja ja tarvikkeita uusia ryöstöretkiä varten. Suurin leiri sijaitsi Annagassanissa, joka perustettiin vuonna 841. Se oli tärkeä viikinkien kaupankäyntikeskus. Leiri oli kahden joen välissä sekä korkean kukkulan laella, joten sitä oli helppo puolustaa. Samaan aikaan perustettiin viikinkien sotilasleiri Dubliniin.

Lopulta irlantilaiset ryhtyivät taistelemaan viikinkejä vastaan, mutta viikingit pitivät pintansa ja viikinkien talvileireistä tulivat uhatuiksi irlantilaisten puolustajien toimesta. Lisäharmia talvileireihin aiheuttivat niiden ylläpitäminen, koska tanskalaisen viikinkilaivaston uhka kasvoi. On todisteita siitä, että 850 jKr. norjalaiset ja tanskalaiset viikingit taistelivat keskenään. Kolmen vuoden armottoman taistelun seurauksena tanskalaiset saivat yliotteen. 850 jKr. viikingit sopeutuivat elämään Irlannissa. He asettuivat asumaan rannalle ja ottivat irlantilaisia naisia vaimoikseen. Todisteena tästä, toisen sukupolven viikingeillä oli kelttiläiset nimet. Samaan aikaan monet viikingeistä kääntyivät kristinuskoon, ja näin kaksi kulttuuria sekoittui keskenään.
902 jKr. viikingit karkotettiin tilapäisesti Irlannista, jonka arvellaan johtuneen irlantilaisten kuninkaitten sopimasta rauhasta. Tällöin viikingit löysivät asuinpaikan sotilailleen Englannista ja Ranskasta.

914 jKr. viikingit tulivat valtaamaan omat talvileirinsä takaisin Irlannista. Kyseiset viikingit tulivat Koillis-Englannista, Isle of Manistä ja Skotlannista. Otaksutaan, että osa saattoi tulla laivoilla Rollon Normandian valloitusretkestä. Sodan jälkeen viikingit saivat Irlanninmeren haltuunsa.
Dublinin leiri pystytettiin uudelleen vuonna 917 jKr. Irlanti ei ollut enää leirin päälliköiden valloituskohde, vaan pikemminkin he taistelivat keskenään Yorkin kuninkuudesta. Viikinkijoukkojen epäonneksi, Dublinin kuningaskunta ei koskaan saavuttanut poliittista vakautta. Tämä johtui sotaisten naapureiden jatkuvasta paineesta heitä kohtaan. Viikinkijohtajat eivät koskaan saavuttaneet hyviä suhteita naapureiden kanssa. 940-luvulla viikinkien voima hiipui Irlantilaisissa leireissä ja heidät pakotettiin elämään palkkasotureina jatkuvissa irlantilaisten keskinäisissä sodissa.


Viikingit Skotlannissa
Viikinkiaika vaikutti paljon Skotlantiin ja sitä ympäröiviin saariin skandinaavisten valloittajien ja asuttajien toimesta. Asutetut paikat vetivät puoleensa, koska maa ja ilmasto olivat samanlaiset kuin kotona Skandinaviassa. Kiinnostusta lisäsi suurien kauppapaikkojen läheisyys, jotka sijaitsivat Irlannissa ja Englannissa. Viikingit sekoittuivat alkuperäisväestöön. Kun viikingit olivat saaneet siirtokunnat täydelliseen hallintaansa, viikinkien päällikkö piti tarkasti silmällä kaikkia asukkaita uusien hankaluuksien ehkäisemiseksi. Heille annettiin kolme mahdollisuutta; vannoa uskollisuuttaan viikinkien päällikölle tai poistua maasta. Mutta jos he valitsivat kolmannen vaihtoehdon, heidät tapettiin.

Skotlantiin tehtiin ensimmäinen muistiinkirjoitettu viikinkihyökkäys, kun Lindisfarnen luostari ryöstettiin vuonna 793 jKr. Huonosti puolustetut kirkot ja luostariyhteisöt rannikolla olivat helppoja hyökkäysten kohteita. Arkeologiset todisteet kertovat viikinkien asuttaneen maan, ja alkaen elää samanlaista maalaiselämää kuin Skandinaviassa.

893 jKr. tanskalaiset viikingit aloittivat massiivisen hyökkäyksen Skotlantiin, jossa Pictishin aatelisto tuhoutui. Tämän ansiosta Skotlannin kuningas pystyi yhdistämään jäljelle jääneet skotlantilaiset ja pichtishiläiset. Orkneysaareen leiriytyneet viikingit ryöstivät Moray Firthin. 900 jKr. mennessä viikingit olivat kaapanneet Dunottarin linnakkeen. Samaan aikaan lännessä kelttiläis-viikingit kokosivat suuren sotajoukon, ja ryöstelivät kyliä. Tarinat kertovat, että nämä ryöstöretket olivat, jopa verisempiä ja tuhoisampia kuin itse skandinaavi-viikinkien.

Juuri kun skotlantilaiset olivat tuhon partaalta, nousi kuningas Constantine mac Aed, joka löi viikingit, angloskandinaavit Northumbriassa ja Danelawissa. Ilmeisesti kuningas Constantine käytti kaikkia mahdollisia diplomaattisia keinoja, kuten naimakauppoja estääkseen raa'an sodan. Hän jopa laajensi valtakuntaansa viikinkien heikentämään etelään. Samaan aikaan kansallistunne vahvistui ja skotlantilainen identiteetti muodostui. 900-luvun lopulla viikinkien voitot olivat harvassa. Skotlantilaiset torjuivat viikinkien ryöstöretken kesällä. Tämän jälkeen voittojen niminä käytettiin joko "Somerled" tai "Sorley".


Viikingit Venäjällä ja Bysantissa
Idänretket saivat alkunsa ryöstöretkistä Baltiaan, jonka he samalla asuttivat. Syinä ryöstöretkiin olivat itäiset rikkaudet, joihin kuului mm. turkikset. Viikingit verottivat suomalaisia ja slaaveja ja muita Baltian kansoja. Venäjä ei ollut varsinaisten hyökkäysten kohteena, lukuun ottamatta muutamia lieviä hyökkäyksiä. Ensimmäinen todiste viikinkien retkistä itään löytyi Hampurin piispa Anskarin elämänkerrasta. Siinä kerrotaan kuinka ruotsalainen kuningas Olaf Upsalasta lähetti armeijansa rankaisemaan kapinallisia Liettuaan. Venäläisissä teksteissä kerrotaan, että pohjoismaalainen heimo nimeltä Rus ilmestyi ja vuoteen 859 mennessä alkoi verottaa slaaveja ja suomalaisia.

Viikingit aloittivat toimintansa idässä aseistautuneina kauppiaina. Huomattuaan houkuttelevat rikkaudet he perustivat linnoituksia vakituisine sotajoukkoineen puolustaakseen Baltiasta saatua omaisuutta. Linnakkeiden vaurastuessa niistä muodostui kaupan keskuksia ja kyliä. Kun linnakkeiden lähiympäristö rauhoittui, jatkui samankaltainen levittäytyminen koko ajan idemmäksi.
Viikingit eivät rajoittaneet heidän itäisiä matkoja Venäjälle. Lopulta he löysivät reitin suurille jokiteille, jotka johtivat etelän rikkauksia kohti. Matka Kievistä alas Dneiper-jokea pitkin johti heidät Mustalle merelle. Matkan taittuessa he saavuttivat tuon ajan mahtavimman kaupungin Konstantinopolin. Matka Dneiper-jokea alas oli pitkä ja vaarallinen. Viikingit joutuivat matkan aikana tekemisiin monien paikallisten heimojen kanssa. Bysanttilaiset tekstit kertovat ruotsalaisen kauppajoukkion joutuneen kääntymään kreikkalaiseen kaupunkiin, Magyar heimon estettyä heidän matkansa Dneiperjoella. Vaaroista huolimatta matka Bysanttiin oli sen arvoinen viikinkien kauppiaille. Viikingit kutsuivat Konstantinopolin kaupunkia nimellä "Miklagard", eli kultainen kaupunki. Viikingit olivat yhteydessä Bysanttiin jo vuonna 838, mutta heillä ei ollut vielä resursseja ryöstää Konstantinopolia.

860-luvulla normannit hyvän Välimerellä tapahtuneen ryöstöretken tuloksena he hyökkäsivät Konstantinopoliin. Normannit olivat viikinkien jälkeläisiä, jotka olivat sekoittuneet ranskalaiseen kulttuuriin. Viikinkien hyökätessä, Bysantti oli keskittänyt suurimman osan sotajoukoistaan arabeja vastaan. Varsinkin laivasto, joka oli komennettu itään sotimaan. Ruotsalaiset viikingit aloittivat hyökkäyksen Askoldin ja Dirin johdolla Konstantinopoliin. Bysantti oli kykenemätön puolustamaan kaupunkia kunnolla laivaston poissa ollessa. Bysantin laivastolla oli tuolloin käytössä vaarallinen ase nimeltä "kreikkalainen tuli", joka olisi vaikuttanut suuresti taistelun kulkuun. Vuosina 864 ja 867 Normannit lähettivät Basil Ensimmäisen neuvottelemaan rauhasta 860 luvun hyökkäyksien jälkeen. Monet lähettiläät halusivat tutustua kristinuskoon. On kerrottu, että kreikkalaiset kokivat "ihmeen", joka vaikutti normannien lähettilästä. Tästä alkoi merkittävä aikakausi, jolloin bysanttilaisten ja normannien välit lähenivät ja osa liittyi Bysantin armeijaan. 907 jKr. ja myöhemmin 911 jKr. bysanttilaiset neuvottelivat kauppasopimuksen viikinkien kanssa, joka pysäytti ryöstöretket Bysanttia kohtaan moneksi vuodeksi.

Viikingeistä tuli tärkeä osa Bysantin armeijaa. Heitä kutsuttiin nimellä "Varjagin Vartijat". He olivat Bysantin hallitsijan kuuluisia henkivartijoita. Kuuluisimpia näistä vartijoista olivat Kolskegg Hamundarsson ja kuningas Harald Hardrada eli Harald Hirmuinen. Miehillä, jotka liittyivät Bysantin armeijaan, oli lupa jäädä asumaan kaupunkiin. Liittyäkseen Varjagin Vartijoihin soturit joutuivat maksamaan liittymismaksun seitsemästä kuuteentoista paunaa kultaa. Jos heillä ei ollut varaa maksaa, imperiumin rahasto järjesti lainoja.

Varjagin Vartijoiden asema oli yleensä puolustaa suurta palatsia. 900-luvulla arabialaiset tarkkailijat kuvailivat heidän asujen koostuneen: sinisestä kaavusta, viitasta sekä kullatusta kirveestä. Yleensä heidän kirveensä olivat suuria, yksiteräisiä, miehenpituisia ja kauheita taistelussa. Varjagin Vartijat kestivät Bysantin instituutiona vuosisatojen ajan. Vartijat koostuivat pääasiassa skandinaaveista, mutta siihen kuului myös Anglo-Sakseja, irlantilaisia, skotteja, saksalaisia ja muita pohjoiseurooppalaisia. Viimeisinä vuosina vartijat koostuivat suurimmaksi osaksi miehistä brittien saarilta. Varjagin Vartijat toimi ristiretkeen asti, joka tuhosi Konstantinopolin vuonna 1204. Jotain jäänteitä heistä on löytynyt historian kirjoista vuoteen 1453 asti, mutta he eivät enää olleet entisen veroisia sotureita.


Viikinkien tuho: Stamfordin sillan taistelu
25. syyskuuta vuonna 1066 Englannissa Stamfordin sillalla, lähellä Jorvikin kaupunkia käytiin suuri taistelu Norjan kuninkaan Harald Hadråden ja Englannin kuninkaan Harold Godwinsonin välillä. Alue oli jo pitkään ollut viikinkien hallinnassa. Tätä taistelua pidetään yleisesti viikinkien aikakauden loppuna.

Lähtökohta taisteluun oli hyvin epätasainen. Viikinkien joukkojen suuruudeksi on arvioitu noin 10 000 kun taas englantilaisia oli vain 3 000. Englannin selvästi vähälukuisemmat joukot yllättivät täysin Hadråden miehistön tekemällä viisipäiväisen nopean marssin Etelä-Englannista. Joukot olivat hyvin väsyneitä kuljettuaan viidessä päivässä lähes 300 kilometriä. Tarinan mukaan yksi viikingeistä onnistui viivästyttämään englantilaisten joukkoja sillalta käsin. Hänet onnistuttiin kuitenkin surmaamaan keihäällä. Tämä viivästys antoi Harald Hardrådelle aikaa valmistaa joukkonsa viikingeille tyypilliseen kehämuodostelmaan korkealle kukkulalle ja siten tehden englantilaisten hyökkäyksestä hankalamman. Molempien osapuolten, etenkin huonosti varustettujen viikinkien, koettua suuria miesmenetyksiä myös kuningas Harald Hardråde ja viikinkien puolella taistellut Godwinsonin veli Earl Tostig kaatuivat taistelussa. Legendan mukaan Harald heitti kilpensä pois ja otti molempiin käsiinsä miekan. Hän syöksyi kohti vihollisjoukkoja, mutta menetti henkensä nopeasti nuolen lävistäessä hänen kurkkunsa. Norjalaisten saamat vahvistusjoukot eivät muuttaneet tilannetta ratkaisevasti, vaan ainoastaan pitkittivät taistelua. Taistelu oli ratkaisevasti kääntynyt englantilaisten hyväksi. Englantilaisten kuningas Harold Godwinson hyväksyi selviytyneiden viikinkien, mukaan lukien Hardråden pojan Olafin, ehdottaman välirauhan. Norjalaisten annettiin poistua alueelta luvattuaan olla hyökkäämättä Englantiin enää koskaan. Viikinkien tappiot olivat todella rajut. Kolmestasadasta laivasta jotka saapuivat Englantiin enää 25 palasi takaisin kotiin. Taistelu merkitsi loppua Skandinaavien maahantunkeutumiselle Englannissa ja se oli myös kulminaatiopiste viikinkien toiminnalle sillä alueella.


Lähteet:
http://personal.inet.fi/koti/vexom/viik.htm
http://www.cdli.ca/CITE/v_warriors.htm
http://www.katajala.net/viikinkiaika/elama/laivat.html
http://www.makupalat.fi/histor1b.htm
http://www.narva.sci.fi/kktie/onkemaki.html
http://www.rosala-viking-centre.com/historia.htm
http://www.suomalaisuudenliitto.fi/vter.htm
http://www.tkukoulu.fi/~aiholmen/historia/normannit_tulevat.htm
http://www.vikinganswerlady.com/
http://www.wikipedia.org


Johdanto

Suomi viikinkiaikana

Viikinkiaika Suomen etelärannikolla

Viikinkiyhteisö

Viikinkiretket

Viikinkilaivat

Viikinkien aseistus

Kontaktit viikinkeihin

Viikinkien ryöstöretket

Viikinkiuskomukset

Viikinkien ruoka

Viikinkien kaupankäynti

Kaitaan viikinkiprojekti