Make your own free website on Tripod.com
Viikinkien aseistus

Vanhojen viikinkilakien mukaan kaikkien vapaiden miesten oli kannettava asetta, jonka ylimystön oli tarjottava heille. Sodankäyntiin ei käytetty niinkään miekkoja, vaan enimmäkseen keihäitä ja taistelukirveitä valmistuskustannuksien takia, sillä ne vaativat vähemmän metallia, taitoa ja aikaa. Myös jouset ja muut projektiilit kuten heittokeihäät olivat yleisiä taistelukentällä. Miekat olivat sen verran kalliita että vain kaikkein rikkaimmilla oli niihin varaa ja niiden arvo taistelukentällä oli suhteellisen pieni. Tästä johtuen miekan kantaminen muodostui statussymboliksi. Aseet ylipäänsä kuvastivat arvoa ja asemaa yhteiskunnassa, jonka vuoksi ne yleensä koristeltiin riimuin ja kaiverruksin. Viikingeillä oli perinteenä antaa aseelleen kutsumanimi muinaisten naisjättien tai kiihkeiden naisten mukaan. Vaikka aseiden laatu vaihteli laidasta laitaan, olivat viikingit taidokkaita taistelijoita, jotka käyttivät hioutuneita taistelustrategioita.

Kirves
Yleisin viikinkien tappotyökalu oli kirves. Useimmat oli taottu kahdesta eri metallista. Leikkauspinta taottiin korkealuokkaisesta teräksestä, joka kiinnitettiin pehmeämpään rauta- tai teräspäähän. Perinteistä viikinkikirvestä kutsutaan partakirveeksi, koska sen terä muodostaa pukinparran muotoisen ulokkeen. Partakirvestä käytettiin yhdellä kädellä, jolloin toisessa kädessä pystyi käyttämään kilpeä. Viikingit olivat kuuluisia kirveistään, koska, he olivat ainoita sotureita Euroopassa, jotka käyttivät niitä taisteluissa. Joidenkin kirveiden varret olivat noin 120 senttiä pitkiä tai vielä pitempiä. Nämä kirveet eivät olleet kovin yleisiä, mutta sitäkin tappavampia taistelukentillä. Kirvestä käsiteltiin kahdella kädellä kokonsa vuoksi, ja sillä kykeni murskaamaan vastustajan kilven ja miehen sen takana. Kirveitä myös heitettiin. Heittokirves oli pienempi ja kevyempi kuin taistelukirves.

Keihäs
Toinen yleinen viikinkien metsästys- ja taisteluväline oli keihäs. Keihäs oli hyvä valinta vähäisen rautamääränsä ja helppokäyttöisyytensä takia. Erilaisia keihästyyppejä oli monia. Perinteisen lävistyskeihään terä oli leveä ja lehdenmuotoinen. Pituutta terillä oli noin kahdeksasta sentistä aina lähes puoleen metriin. Osassa teristä oli "siipiä", pieniä levennyksiä varren ja terän kiinnityskohdissa jotka estivät terän uppoamista liian syvälle ihmislihaan näin ollen estäen aseen jumiutumisen. Heittokeihäässä terä oli kapeampi ja siivekkeet puuttuivat. Myös virheellisesti hilpareiksi nimitettyjä aseita on mainittu viikinkisaagoissa. Näiden aseiden pää oli kaksiteräinen ja niissä saattoi olla koukkuja. Mainintoja löytyy lisäksi "kepistä jonka päässä on kirveen terä", jota voisi jo oikeammin nimittää hilpariksi. Viikingit olivat taiturimaisia keihään käsittelijöitä. On sanottu, että he kykenivät heittämään keihäitä kummastakin kädestä samanaikaisesti ja lisäksi nappaamaan niitä ilmasta palauttaen ne kuolettavalla vaikutuksella.

Miekka
Vähiten käytetty ja kallein viikinkiase oli miekka. Tämä statusta symboloiva väkivaltaväline oli usein kauniisti koristeltu kaiverruksilla, riimuilla taikka kullalla. Miekkaa käyttivät yleensä sotapäälliköt ja heidän suosimansa alaiset. Lisäksi ammattisotilaat ja rikkaat kauppiaat saattoivat kantaa miekkaa mukanansa. Viikinkisaagat kertovat, että miekka periytyi sukupolvelta toiselle perhekalleutena. Miekka omasi mystisen roolin yhteiskunnassa, toimien perheen sielun symbolina: Miekkoja vaihdettiin morsiamen ja sulhasen kesken häissä. Koska miekat eivät olleet yleisiä, käytettiin tähän tarkoitukseen usein lyhyitä miekkoja tai Saksien veitsiä.

Varsinainen viikinkimiekka koostui neljästä tai viidestä osasta: Miekan terä oli tehty teräksestä ja taottu kuviolliseksi. Sitä seurasi poikittainen väistinosa. Sen jälkeen siihen liitettiin tasapintainen, terästä poispäin kapeneva kädensija, joka oli usein päällystetty nahalla. Kädensijan toisessa päässä oli toinen poikittainen välikappale, jonka päähän lisättiin miekkaa tasapainoittava, puolipallon tai kartion muotoinen ponsi. Miekat olivat kaksiteräisiä ja niiden kärki oli terävä. Miekkojen leikkauspinta taottiin kovemmaksi ja tiheämmäksi kuin terän keskiosa. Näin miekkaan saatiin joustavuutta, jolloin se ei hajonnut iskuista niin helposti. Miekkoja saatettiin takoa jopa satoja kertoja jotta siitä tuli kestävä. Hienoimmat miekat tuotiin skandinaviaan reininmaasta. Itse asiassa Kaarle Suuren täytyi kieltää miekkojen toimittaminen pohjoiseen johtuen viikinkien brutaalista tavasta käyttää niitä häntä vastaan. Viikingit korvasivat usein tuontimiekkojen varret omien seppiensä tuotoksilla.

Kahden käden miekat olivat hyvin harvinaisia viikinkien keskuudessa. Tällainen ase oli kömpelö jalkamiehellä, jonka vuoksi sitä käyttivät yksinomaan ratsumiehet. Miekkoja pidettiin yleensä huotrassa, joka roikkui olkavyöltä. Huotrat vuorattiin lampaanvillalla, jonka rasvaisuus esti miekkoja ruostumasta.


Jousi
Viikingit käyttivät yksinomaan pitkäjousia. Materiaaleina käytettiin jalavaa, saarnia, katajaa tai muita joustavia jalopuulajeja. Jouset tehtiin aina käyttäjän koon ja ominaisuuksien mukaan tarjolla olevista tarvikkeista. Jänne tehtiin eläimien jänteistä jotka kierrettiin kestäväksi ja joustavaksi muiden lankojen avulla. Joskus jousissa käytettiin myös eläinten luita tai metallia tukemassa rakennetta. Nuolia oli monia erilaisia eri käyttötarkoituksiin, kuten metsästämiseen, taisteluun, talojen polttamiseen jne. Hyvällä jousella pystyi ampumaan jopa 250 metriä. Varsijouset alkoivat yleistyä noin 1000- luvulta lähtien. Ne olivat lähinnä tuontitavaraa niiden materiaalivaatimusten takia. Varsijousia käytettiin yleensä puolustustarkoituksiin, sillä ne olivat tarkempia ja tehokkaampia kuin tavalliset jouset, mutta hitaampia ladata ja raskaampia kantaa.

Veitsi
Taistelumielessä veitset olivat yleinen lisä viikinkien asukokonaisuuteen. Ne saattoivat olla pitkiäkin lyhyenmiekan mallisia, koska ne toimivat hyvin miekankorvikkeena. Tyypillinen viikinkiveitsi oli kuviokoristeltu skramasax. Sen leikkaava terä oli käänteinen hieman kuin mattoveitsessä ja se sopi taisteluun kuten myös arkipäivän selviytymiseen. Jokaisen viikingin, myös naisten, tuli kantaa puukkoa mukanaan.

Kilpi
Ainoa viikinkien yleisessä käytössä ollut puolustusvälinen oli kilpi. Useimmiten viikinkikilpi oli pyöreä ja noin metrin halkaisijaltaan. Kilvet kuitenkin tehtiin soturin koon mukaan ja saatettiin vuorata nahalla. Ne oli valmistettu puulankuista ja niiden keskelle oli asetettu kupera rautainen kädensuoja, jonka takana oleva kädensija mahdollisti kilven liikuttelun. Jotkin kilvet saattoivat olla vahvistettu metallinastoin tai reunoin. Saagoissa kerrotaan, että viikingit käyttivät myös leijan muotoisia kilpiä. Ne suojasivat myös jalkoja.

Vaikka viikingit eivät käyttäneen vaakunoita kilvissään, oli niiden väreillä merkitys. Punainen kilpi kuvasti taistelua, kun taas valkoinen rauhaa. Viikingit eivät säilyttäneet kilpiään laivan ulkoreunalla, koska tällöin ne eivät olisi suojanneet mitään ja olisivat olleet hankalasti tavoiteltavissa.


Vartalosuoja
Tavallinen viikinkiaikainen mies oli maanviljelijä, merenkävijä tai karjapaimen, jolla ei ollut varaa kalliisiin vartalosuojiin. Yleisin suoja viikingeillä oli nahkanuttu, vaikka useimmat eivät käyttäneet muuta suojaa kun kilpeään ja työnsivät tunikansa helman vyönsä alle, jottei se estänyt heidän liikkuvuuttaan. Korkeammassa asemassa olevat ja rikkaat kykenivät tekemään parempia panssareita itselleen. Halutuin vartalosuoja oli silmukkapanssari, joka muodostui toisiinsa kiinnitetyistä, pienistä rautarenkaista. Silmukkapanssari oli erittäin hidas valmistaa, ja se vaati jatkuvaa huoltoa ruosteen estämiseksi. Tämän vuoksi se oli myös todella kallis suojavaruste. Toisaalta se oli myös erittäin raskas kantaa, jonka vuoksi niitä ei useinkaan käytetty, vaikka sellainen omistettiinkin. Useimmat silmukkapanssarit ulottuivat vyötärölle ja olivat lyhythihaisia, vaikka hihattomia ja pitkähihaisiakin esiintyi. Silmukkapanssarin alla tuli käyttää tiheää sulloketta, joka vaimensi iskuja. Levypanssaria ei käytetty.

Kypärä
Kypärät, kuten silmukkapanssaritkin, olivat vain rikkaiden, johtajien tai ammattisotilaiden saatavilla. Aikaisimmat viikinkikypärät saivat selviä vaikutteita roomalaisten ratsuväen kypäristä. Näitä kypäriä kutsuttiin Vendelin kypäriksi, johtuen paikasta ruotsissa josta ne löydettiin. Vendelin kypärissä oli pyöreä laki, joka koostui limittäin taotuista, kolmion muotoisista rautalevyistä. Kypärissä saattoi olla myös levyt suojaamassa poskia, niskaa, nenää tai koko kasvoja. Myöhemmin Vendelin kypärät korvasi yksinkertaisempi kypärämalli, jota kutsuttiin Spangenkypäräksi. Tämän kypärän laki tehtiin neljästä kolmion muotoisesta metallilevystä, jotka taivutettiin yhteen puolipallon muotoon. Saumojen kohdalta meni kaksi metalliliuskaa, jotka kulkivat ristiin kypärän laella. Otsaa kiersi vielä yksi metallirengas. Liuskat kiinnitettiin metallinastoilla. Spangenkypärässä oli usein nenäsuoja. Jäykän niskasuojan sijasta Spangenkypärässä oli usein metallirenkailla kiinnitetty joustava niskasuoja. Joissain kypärissä oli taidokas koristelu, joka kulki otsasta vertikaalisesti laen poikki niskaan. Viikinkiajan lopulla Spangenkypärä muuttui vielä yksinkertaisemmaksi kartionmalliseksi, nenäsuojalla varustetuksi kypäräksi, jota pidettiin silmukkapanssarihupun päällä. Tavalliset soturit luultavimmin käyttivät kovetetusta nahasta tehtyä päähinettä, vaikkakaan yhtään näitä ei ole säilynyt nykypäivään. Viikinkien kypärissä ei ollut sarvia tai muita ylimääräisiä ulokkeita. Sarvet olivat katolisen kirkon keksimä halvennus, sillä viikinkejä pidettiin pohjoisen paholaisina.

Lähteet:
http://www.vikinganswerlady.com/armor.htm
http://www.bbc.co.uk/history/ancient/vikings/weapons_03.shtml
http://www.celticattic.com/contact_us/norwegian_connection/warriors.htm


Johdanto

Suomi viikinkiaikana

Viikinkiaika Suomen etelärannikolla

Viikinkiyhteisö

Viikinkiretket

Viikinkilaivat

Viikinkien aseistus

Kontaktit viikinkeihin

Viikinkien ryöstöretket

Viikinkiuskomukset

Viikinkien ruoka

Viikinkien kaupankäynti

Kaitaan viikinkiprojekti